Klovneriaa vanhemmuudesta!

Kesällä 2021 olen käsitellyt vanhemmuutta klovnerian avulla. Myös työskennellyt klovnina vanhempana, joka tuo kiinnostavia näkökulmia vanhemmuuteen. Klovni, joka yrittää olla vanhempi on kiinnostavaa ja tuo ihan oman näkökulmansa vanhemmuuteen. Sitä alkaa enemmän ihmetellä ja tutkia lapsia. Miettiä, että mitähän he oikein haluavat tai tarvitsevat tuon kiukkunsa alla? Jotenkin vanhemmuus alkaa vaikuttaa avarammalta ja alkaa itsekin suhtautua itseensä armollisemmin vanhempana. Ehkä vanhemmuus ei olekaan pelkkää suorittamista, vaan länsäoloa ja lasten leikkiä. 

Meissä kaikissa on sisällä samanaikaisesti toiminnassa myös monta vanhempaa. Joskus saattaa kuulla omassa toiminnassaan oman vanhempansa, välillä taas jonkin ulkokultaisen lauseen, jonka on lukenut lehtipalstoilta tai kuullut jonkun asiantuntijan puhuvan telkkarissa. Sitten on myös oma tunne siitä, miten tässä tilanteessa olisi hyvä toimia. Kasvatamme lapsiamme yhteisöllisessä verkostossa, jolloin vanhempia voi olla yksi tai kaksi, ystävät voivat välillä antaa tärkeitä neuvoja ja tuleehan niitä toisinaan myös omilta sukulaisilta. Entä sitten lapsi itse, hänelläkin on varmasti oma näkemyksensä siitä, mihin suuntaan hän olisi lähdössä ja kasvamassa, eikä sitä pidä ohittaa. Vanhemmuus vaikuttaakin siten jollain tavalla jonkinlaiseta tasapainoilu-lajilta. 

Klovnilla ja vanhemmalla on myös paljon yhteisiä haasteita. Lapset vaikuttavat välillä olevan kuin yleisö, jota on vaikea mielyttää saatikaan innostaa siihen, mitä lavalla tapahtuu. Vaikka jokin idea vaikuttaisi vanhemmasta itsestään maailman parhaalta, saattaa olla, että jälkikasvu ei ole täysin samaa mieltä. Näin käy toisinaan myös lavalla. Olet itse kovin innoissasi jostain lavalla saamasta ideasta, mutta yleisö ei lähde juurikaan mukaan. Tätä tilannetta kutsutaan klovneriassa flopiksi eli mokaksi ja siitä klovneria vasta ikään kuin alkaa. Miten klovni reagoi omaan mokaansa, huomaako hän sen tai yrittääkö esittää, että mitään ei tapahtunut? Pyrkiikö hän muuttamaan toimintaansa, eikä anna periksi, vaan jatkaa improvisoiden, yrittäen löytää, mistä naurunarusta saisi vedettyä?

Eikö kuulostakin tutulta? Vanhempana haaveilet joutuisasta aamusta, joka sujuu melkeinpä täydellisesti, siten, että olet jo yhdeksään mennessä teekupin ääressä täydessä terässä aloittamaan työpäiväsi. Ja sitten totuus on jotain aivan muuta. (Tämä tarina pohjautuu tositapahtumiin) Pienempi lapsesi on vielä puoli yhdeksältäkin niin unenpöppärässä, että kannat hänen vessaan ja syötät (jo 4-vuotiasta!) lasta, jotta pääsisitte edes ennen puoltapäivää ulos ovesta! Noniin, siis takaisin asiaan. Miten toimia tässä tilanteessa, jossa epäonnistuu omaan näkemykseen tai jonkinlaiseen "näin tämä menee"-ajatukseen verrattuna. Onko mahdollista hyväksyä epäonnistumisensa? Haittaako se nyt lopulta, vaikka ehtiikin vasta kympiksi työn ääreen (Tietenkin usein on vain pakko olla tiettynä aikan työpaikalla...). Mitä tapahtuu tässä välissä? Lapsi leikittelee pyörällään, pystynkö hyppäämään mukaan leikkiin tai kiristelenkö hampaitani, koska asiat eivät suju suunnitelmieni mukaan? 

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia! Pointti on kuitenkin se, että lapset ovat hyvin eloisia ja reagoivat siihen tunnelmaan, mikä vanhemmalla on meneillään. Ja meneehän se toisinkin päin. Tunteet tarttuvat ja joskus huomaa yhtäkkiä olevan itsekin pahalla tuulella, kun lapsi on tullut kiukkuisena kotiin koulusta. Mutta vertauskuva siitä, että lapset ja yleisö olisivat jollain tavalla vertailukelpoisia yksiköitä, perustuu siihen, että niin vanhempana kuin klovninakin pitää pysyä hereillä ja reagoida yleisön ja lasten antamiin impulsseihin, jotta leikki voisi jatkua. 

Tähän liittyy tietenkin kysymys auktoriteetista, joka ei ole yksinkertainen. Onko klovni auktoriteetti lavalla? Ehkä ei ja ehkä on? Tarvitseeko vanhemman koko ajan päättää miten tehdään ja mitä tehdään tai onko ihan terveellistä antaa välillä myös lasten ohjata tilanteita. Ja korostan sanaa välillä. Sitten on myös niitä hetkiä, jolloin lasten pitäisi totella. Esimerkinä tästä tulee mieleen tilanteita liikenteestä vaaratilanteessa, jolloin lapsen pitäisi pysähtyä, kun sanotiin (tai huudetaan), eli toisinaan on myös lähes hengenvaarallisia tilanteita, jolloin pitää myös auktoriteetin olla kunnossa. Entäpä sitten klovneriassa, onko joitain tilanteita, joissa klovni tarvitsee tai hyötyy auktoriteesta, voiko hän saada auktoriteettinsa kautta ihmiset nauttimaan elämästä, ohjauttua heitä avarakatseisiin näkökulmiin elämässä?

Ainakin klovni tarvitsee auktoriteettia suhteessa omaan työhönsä, niin kuin kaikki muutkin. Pitää opetella tuntemaan työskentelyyn liittyviä rytmejä ja noudattaa harjoitusaikatauluja! Tämä sama pätee tietenkin lasten kanssa olemiseen, monesti auktoriteetissa on kyse juuri oikean rytmin säilyttämisestä. Vanhempi pitää huolta siitä, että mennään ajoissa nukkumaan, syödään säännöllisesti, eikä liikaa makeaa. Toki satunnainen rytmistä poikkeaminen, vaikka jäätelöllä käymisen merkeissä, vain vahvistaa ja alleviivaa oikeaa rytmiä. Ehkä tällaisten yllättävien ja makeiden poikkeusten löytäminen ja takaisin rytmiin palaminen tekee myös klovnin esityksestä kiinnostavaa! Siksi ei olekaan aina niin helppoa olla klovnina lavalla tai vanhempana maanantain-aamuna. 

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle Klovneriaa vanhemmuudesta työskentelyn tukemisesta kesällä 2021. Lisää aiheeseen liittyviä klovnivideoita löydät Yhteisöjen Klovnin Youtube-kanavalta.