Elämää koti-oloissa!

Aika moni meistä on yllättäen joutunut tai päässyt tilanteeseen, jossa vietetään paljon aikaa kotona. 

Työt on otettu kotiin tai jossain tapauksissa ne ovat jopa tauolla, ainakin väliaikaisesti. Osa on toki kiireisempiä kuin koskaan; opettajat, lääkärit, poliitikot, terveyden huollon henkilökunta, siivoojat... Mutta kaikkien elämä on ainakin jollain tavalla muutoksen tilassa ja se voi olla myös mahdollisuus hengittää sisään ja ulos. 

Pakollinen murtautuminen ulos rutiineista, mitä tämä tilanne meille monista merkitsee, voi myös avata mahdollisuuksia uusiin ajatuksiin. Väkisinkin tässä toki joutuu opettelemaan uusia taitoa. Esimerkiksi omassa tilanteessa vietän yllättäen huomattavasti enemmän aikaa perheen kanssa, mikä on ihanaa, mutta samalla myös omalla tavalla kuormittavaa. Kuulun myös siihen ryhmään, joiden työt ainakin muuttivat muotoaan tässä karanteenin aikakaudella. 

Kaikesta tästä hämmennyksestä ja muutoksesta seurauksena klovni minussa on herännyt esiin vahvempana kuin pitkään aikaan ja vaikuttaa haluavan jotenkin olla vahvemmin läsnä tässä maailman tilanteessa. Haluan tarjotan teille muillekin tätä mahdollisuutta. Sillä klovnin asenne, tapa katsoa maailmaa ja suhtautua asioihin, voi tällaisina aikoina tuoda jopa jotain helpotusta arkeen. Joten seuraavien päivien ja viikkojen aikana työskentelen aktiviisimmen tätä blogia päivittäen. Julkaisen täällä harjoituksia, jotka löydä myös instagramista nimellä #yhteisojenklovni ja #klovnihaaste. 

Muistetaan koittaa nauttia pienistä hyvistä asioista, joita arkemme tässäkin tilanteessa tarjoaa. Kiinnostavaa on esimerkiksi se, että eläimet ovat alkaneet liikkua enemmän kaupungissa, kun autoilu on vähentynyt. Ja se, että autoilun väheneminen tuntuu kaupungialueella vaikuttavan positiivisesti ilmanlaatuun! 

Klovni-harjoitus nro 1.
Kokeile aamulla herätessä klovnin perusasennetta eli IHMETTELYÄ ja uteliaisuutta. 

*Herää uuteen päivään, kuin et olisi koskaan ennen sitä nähnytkään. (Niin kuin tietysti et olekaan 😊) 
* Ihmettele asioita, joita näet ympärilläsi tai koet sisälläsi. 
* Kokeile katsoa ympärillesi, kuin ensimmäistä kertaa. 
* Harjoittele ihmettelyä (jopa jonkinasteista tyhjäpäisyyttä) päivän mittaan.
* Konkreettisesti silmien avaaminen oikein isoksi, voi helpottaa tehtävän suorittamista ☺️ Laitan muutamia klovni-aiheisia harjoituksia tulevien päivien ja viikkojen aikana tänne ig:hen ja blogiini www.yhteisojenklovni.blogspot.com.
 





Voikaa hyvin ja ihmettelyn voimaa alkavaan viikkoon! ❣️🐯🌱
#klovnihaaste #yhteisojenklovni #klovniharjoitus #ihmettely #uteliaisuus #clown #clownwork #lifehappens

Kommentit

Suositut tekstit